Toni Tuomanen Realistinen optimisti: tulevaisuutta kirjoitetaan tänään.

Kaikki blogit puheenaiheesta Joukkoliikenne

Helsingin rahahorna Tallinna-tunneli kaatuu omaan mahdottomuuteensa

Lehdet uutisoivat viime viikolla, että miljoonaselvitysten kohteena ollut HelsinkiTallinna-tunneli on saamassa rahoitusta ja että hanke ”etenee pian”.

Uuden Suomen jutussa asian rakentajaehdokkaat hehkuttivat pikaisen investoinnin puolesta ja maalasivat omalta kannaltaan optimistisen kuvan, jonka mukaan tunneli voisi olla valmis jo vuoden 2024 lopulla.

Liikenne ruuhkat.

JÄRKYTTÄVÄÄ LUETTEVAA LIIKENNESUUNNITELUSTA!

Helsingin Sanomissa 8.11.2018 olleessa Kaisu Moilasen kirjoittamassa kaupunki osion artikkelissa 
”Ajoiko aika kehäteiden ohi? Kehä II ei olekaan saamassa jatkoa: ”Jos rakennamme teitä, niin ne täyttyvät autoista”” 
 

Artikkelissa mainittiin muun muuassa seuraavaa:
 

”Mal-suunnitelman tavoitteena ovat seudun kasvun ohella päästövähennykset. Se [Kehä II:n jatke] veisi kehitystä väärään suuntaan”, Puntanen sanoo.

HSLn tulonsiirto

HSL on tekemässä suurta ja mahtavaa lippu uudistusta. Uudistuksesta tiedottamaan on palkattu oikein mainostoimisto, ilmeisen hyvästä syystä. Mainostoimisto onkin keksinyt, että joillekkin seutulipun omistajille lipun hinnat alenevat jopa 44%. Totta sinänsä, vaan kaikki muut maksavat enemmän, joko reilusti tai helvetisti enemmän.

Pitäisiko metron suunnittelu aloittaa alusta?

Länsimetron ongelmat jatkuvat, verovaroja palaa ja vanhan epäkelvon ratkaisun päälle rakentuvia uusia huonoja ja kalliita ratkaisuja suunnitellaan. Päättäjiltä puuttuu sekä kyky katsoa tulevaisuuteen että ottaa oppia maailmalta. Olisiko meidän syytä aloittaa alusta?

Länsimetron jatke tarvitsee kääntösilmukan Kivenlahteen

Viime viikolla nousi taas uusi Länsimetro-kohu kun pohdittiin erilaisia ratkaisuja palvelutason parantamiseksi, erityisesti silmälläpitäen tulevaisuutta, jolloin Länsimetron jatke Matinkylästä Kivenlahteen on tarkoitus avata. Eräänä parannusehdotuksena esitettiin 100 miljoonan euron kääntösilmukan louhimista Matinkylään, jonka pelättiin samalla viivästyttävän Länsimetron jatkeen valmistumista puolellatoista vuodella.

Sörnäistentunneli varmistaa joukkoliikenteen sujuvuuden

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi tänään kokouksessaan asemakaavan muutoksen, joka mahdollistaa Sörnäistenrantaan suunnitellun tunnelin rakentamisen. Tunneli yhdistää Sörnäisten rantatien ja Hermannin rantatien ja sen myötä pohjois-eteläsuunnan liikenne sujuvoittuu.

Sosialidemokraattien ryhmä tuki asemakaavan muutosta ja painotti päätöksessä alueen joukkoliikennemahdollisuuksien kehittymistä sekä viihtyisän kaupunkiympäristön rakentamista.

Sillat auki kulkijoille

Kruunusillat ovat Helsingin kaupungin 300 miljoonan euron investointi, joka lyhentää matkan Kruunuvuorenrannasta keskustaan puoleen. Suunnitelmassa siltoja voivat käyttää vain kevyt liikenne, raitiovaunut sekä hälytysajoneuvot.

Öisin raitiovaunujen ollessa varikolla ei silloilla kulje julkista liikennettä. Laajasalolaiset joutuvat tilanteissa, joissa kävely tai pyöräily ei käy päinsä, matkustamaan keskustaan kiertäen Itäväylän kautta samalla kun kalliin sillan ajokaistat ovat tyhjillään. 

Auto heittelehti ja OnniBus:n mielestä kännykän käyttö oli vain rike

Kuljettaja on vaarantanut pahimmillaan suuremman ihmisjoukon turvallisuuden. Antaa aika huonon kuvan yrityksen turvallisuuskulttuurista jos matkustajien turvallisuuden vaarantaminen käsitellään vain reklamaatioasiana ja rikkeenä.

Iltalehti on tänään kertonut tapauksesta, jossa matkustaja videoi kuljettajan puhelimen käyttöä. Matkustaja kiinnitti huomiota linja-auton heittelehtimiseen tiellä. Ihmisten turvallisuuden vaarantaminen kuuluu poliisin tutkittavaksi.

Maksuton joukkoliikenne HSL-alueelle

Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) toimintatulot v. 2017 (674,2 Meuroa) koostuivat:

– lipputulot 51 %
– jäsenkuntien maksamat kuntaosuudet 46,5 %
– muut tulot 2,5 %.

Melkein puolet HSL:n tuloista tulee jäsenkuntien kuntaosuuksista.

Pääkaupunkiseudulla jopa eläkeläiset maksavat pientä ryhmää lukuunottamatta itse matkansa. Monessa eurooppalaisessa kaupungissa kuten Lontoossa yli 60 vuotta täyttäneet kaupunkilaiset saavat matkustaa maksutta.

Biokaasua joukkoliikenteeseen

Tein kirjoituksen erityisesti Oulun seutua koskemaan, mutta uskoisin että samat asiat pätevät moneen muuhunkin kaupunkialueeseen. Lisäksi mainittakoon, että Vaasa, Seinäjoki ja Jyväskylä ovat nimenomaan joukkoliikennepuolella jo tehneet hyvää työtä.

"Liikenteessä on kaksi käyttökelpoista mahdollisuutta päästöjen vähentämiseen. Toinen on biokaasu ja toinen sähkö. Keskityn tässä kirjoituksessa omalla alueellamme tuotetun biokaasun käyttämiseen ja siitä saataviin etuihin.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä