*

Toni Tuomanen Realistinen optimisti: tulevaisuutta kirjoitetaan tänään.

Maaseutu, city ja some

Sosiaalisessa mediassa voi kommentointi lähteä lapasesta joskus rauhallisellakin ihmisellä.  Keskustelunaiheen ei tarvitse aina olla edes kovin tunteita nostattava, vaan tulikivenkatkuinen debatti voi syntyä myös aiheesta joka ei kosketa keskustelijoita kävin läheltä.    Kerrottakoon muuten, että kerran myös minun facebook-kommenttieni vuoksi vastakeskustelija on ottanut puhelimitse yhteyttä esimieheeni. Tämä tapahtui jo pari kuukautta ennen tapaus Ukkolaa.  Tästä tapauksesta kuitenkin lisää toiste.

Vihreät ovat joutuneet viime päivinä ottamaan kantaa maaseudun ja kaupunkien välisiin suhteisiin ihan puoluejohtaja Aaltoa ja presidenttiehdokas Haavistoa myöten. Helsinkiläisen kunnanvaltuutetun sanailussa maaseudun olemuksesta ei ole juurikaan puolustelemista, mutta lieventävänä asianhaarana huomioitava että sitä on pahoiteltu ja pyydelty anteeksi. 

Politiikan varsinaiset vihapuhe-konkarithan eivät juurikaan anteeksi pyytele,  vaan katsovat minkä tahansa ruokottomuuksien kuuluvan sananvapauteensa.

Pekka Haavisto kirjoitti blogissaan aivan oikein, että kaikki vihapuhe on tuomittavaa. Hän kirjoitti myös,  että tarvitaan enemmän yhteydenpitoa:  dialogia kaupungin ja maaseudun välillä.

Tästä  on helppo olla samaa mieltä, ja allekirjoittaneella nousee mieleen myös kysymys maaseudun ja kaupungin rajanvedosta.  Mikä lasketaan maaseuduksi ja mikä kaupungiksi, minkä kokoinen kunta kuuluu maaseutuun, minkä kokoista voi kutsua kaupungiksi?  Olen itse syntyisin Kaakkois-Suomesta, alueelta jota kutsutaan myös Etelä-Karjalaksi. Tunnustaudun juuriltani landepaukuksi, ja ironisesti joskus lisään että mikään ei ole urbaanimpi kuin entinen maalaispoika.

 Lapsuuteni kotikaupunki Imatra oli suurimmillaan 37 000 asukkaan kaupunki, nykyinen asukasluku wikipedian mukaan on 27 357. Imatra siis kutistuu kuin pyy soten edellä, aivan kuten moni muukin maakunta.

Monet kunnat kärsivät muuttotappiosta ja väestön ikääntymisestä: nuoret ja työikäiset lähtevät isompiin kaupunkeihin työpaikkojen, koulujen ja palvelujen perässä.  Tämä kehitys ei tietenkään ole vain hyvä asia. Samalla pääkaupunkiseutu kasvaa. Niin sanottua muuttovoittoa  tulee Espooseen yli 3000 asukasta vuodessa,  Helsinkiin yli 7000.   Väestökasvuennusteiden mukaan on mahdollista tai jopa odotettavaa, että vuonna 2026 Kehä 3:n sisällä asuu yli 1,3 miljoonaa ihmistä.

Helsingin seudulle muuttoliikennettä tulee toki myös ulkomailta,  joten kyse ei onneksi ole siitä että koko Suomen asujaimisto olisi pikkuhiljaa valumassa pk-seudulle, ja jättämässä maakuntiin vain vanhukset.

Olisikin tärkeää pitää koko Suomi elinvoimaisena, ja samalla toki pitää huolta että meillä riittää myös mahdollisimman koskematonta luontoa ja puhdasta ilmaa.  Suuri maa,  mutta suhteellisen pieni kansa. Pinta-alaltaan Italiaa isommalla alueella elelee vain 6 miljoonaa ihmistä.

Maakuntauudistusta ja maakuntavaaleja odotellessa onkin paikallaan käydä dialogia kaupunkien ja maaseudun välillä. Tosin maakuntauudistus ehtii vielä kaatuakin, ja muutamakin vaikutusvaltainen hahmo haluaisi jo haudata koko uudistuksen.

Vihreiden gallup-lukemistakin piti jotain kai sanoa. Suosio näyttää kääntyneen pieneen laskuun viime aikojen gallupeissa, ja toimittajille on tullut tietysti mieleen analysoida syitä tähän.  Puheenjohtaja on tietysti joutunut suurennuslasin alle, ja pohdittu onko hän kenties tehnyt jotain väärin, tai jättänyt tekemättä jotain oikein.    Mikään kriisi tuskin on kyseesä, vaan pieni laskusuhdanne gallupeissa oli odotettavissa jo siitäkin syystä, ettei huikea nousu voi jatkua loputtomiin.  Ennen kevään 2019 Eduskuntavaaleja ehtii tulla vielä monta gallupia, ja monta käännettä jokaisella puolueella.    Politiikka saa ollakin jännittävää.

 

Lopuksi erikoinen pikku  tapaus.   Jostain sattuman oikusta näin  uutisen  Fatima Diarran sammakosta ensimmäisenä jossakin ns. vaihtoehtomediassa,  jonka facebook heitti  näkyviini.  Koska kyseessä oli ns. valemediana kunnostautunut  julkaisu, en heti uskonut koko uutista vaan pidin sitä vääristeltynä  mustamaalauksena.  Uskoin uutisen vasta luettuani siitä valtamediasta.

Kas, opetus lienee se, että valemedioiden  ulosanti on aiheuttanut sen, ettei mitään niiden ”uutisia” heti aluksi usko totuudeksi, vaan arvelee kyseessä olevan ns. ”vaihtoehtoisten faktojen” tai valeuutisen.  Kun joukkoon sitten sattumalta eksyy joku paikkansapitävä juttukin, tulee mieleen vanha tarina pojasta, joka huusi piloillaan että susi tulee.  Sitten kerran kun  tuli oikeasti, kukaan ei uskonut.

Sen pituinen se.    

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat