Toni Tuomanen Realistinen optimisti: tulevaisuutta kirjoitetaan tänään.

Poikien puolesta

  • Poikien puolesta

Pojista ja nuorista miehistä on herännyt huoli. Puhutaan "kadonneista pojista", jolla tarkoitetaan pudokkaita ja työelämän sekä opintojen ulkopuolelle jääneitä nuoria miehiä.  Aikuisten puolellakin työelämän ulkopuolella on jopa 79 000 miestä, iältään 25 - 54 v.
 Poikiemme syrjäytymisen pitäisi olla kansallinen hätätila, kuten kansanedustaja Emma Kari (vihr.) kirjoittaa.  Syrjäytyneet nuoret ovat suurelta osin poikia, ja huolta herättävien tietojen mukaan peruskoulunsa päättää miehenalkuja, joilla ei ole edes riittävää lukutaitoa elämän eväiksi.

Itselleni tieto on hätkähdyttävä. Kasvoin itse lapsuuteni epävakaissa oloissa alkoholisti-perheessä, ja suurin osa yläasteestani meni pinnaamisen merkeissä. Ala-asteella olin vielä niin sanottu "kasin oppilas", ja olin oppinut lukemaan jo hyvissä ajoin ennen ekaluokkaa, kiitos mm. sarjakuvien joita minulle luettiin ääneen.  Yläasteella alkoi pinnaaminen, ja räpiköinti ulos peruskoulusta armo-vitosilla.  Lukutaidosta onneksi piti huolen kirjastoihin ajautuminen, ja lukuharrastus.
 Ysiluokalta päästyä koulunkäyntini loppui siihen, ja mukaan tuli mm. alkoholi. Onnekseni tartuin kitaraan, sillä ilman musiikkia ja bändihaaveita elämäni olisi voinut valua viemäriin pahemman kerran jo ennen aikuisuutta.

Myöhemmät vaiheet veivät sitten aikuislukioon, pitkälti yli kaksikymppisenä. Nyt, viidenkympin kynnyksellä, olen monenlaisia elämänvaiheita kokenut sosiaalialan ammattilainen.

Juuri tämän kaiken kokemani valossa, sekä oman nuoruuteni että nykyisen ammattini valossa,  nykyajan nuorten miesten ja poikien kohtalo koskettaa.

Murrosikäinen poika, jonka luku- ja kirjoitustaidossa on puutteita, on heikossa tilanteessa yhteiskunnassamme. Herkkä ikä, kasvamiseen liittyvät ilot ja surut, suuri muutos omassa kehossa ja elämässä. Kuinka sen kaiken voi kohdata, ja sitä kaikkea käsitellä vaillinnaisin ilmaisutaidoin?
 Tytöilläkään ei varmasti ole helppoa, mutta heidän koulumenestyksensä on keskimäärin parempaa, ja ero poikiin nähden tuntuu vain kasvavan ajan mittaan.  Tytötkin joutuvat varmasti nyky-yhteiskunnassa kohtaamaan vaikeita asioita herkässä iässä, mutta heille voi edelleen olla sallitumpaa myös näyttää tunteitaan; itkeä, ja hakea tukea vanhemmilta, kavereilta ja läheisiltä.
 Syrjäytymässä oleva poika ei kenties tunne näin voivansa tehdä.  Reaktio hämmennykseen ja pelkoon voi olla aina vain kovemman suojakilven rakentaminen, herkän minuuden suojaksi.

Jengiytyminen, väkivalta, nuorisorikollisuus, eivät toki ole uusia ilmiöitä. Esimerkiksi jengiytymisestä oltiin huolissaan jo 70-luvulla, jolloin kansan tietoisuuteen tuli myös nuorisoryhmien välinen väkivalta.
 Nykyiset ongelmat perustaidoissa, kuten lukemisessa ja kirjoittamisessa,, ja nuorten syrjäytymiseen liittyvä moniongelmaisuus tuntuvat olevan kuitenkin uusia ilmiöitä, jota ei samassa mittakaavassa ollut menneinä vuosikymmeninä.

Mitä meidän pitäisi tehdä? Ainakin on selvää, että kouluilta, koulutuksesta, nuorisotyöstä ja varhaiskasvatuksesta leikkaaminen ei ole kovin kannattavaa. Ei myöskään tinkiminen perhetyöstä ja lastensuojelusta. Koulujen ryhmäkokojen paisuttaminen, joka uhkaa opiskelurauhaa, sekä opetuksen resurssien lasku ovat uhkatekijöitä.  Ylpeilemme mielellämme pisa-tuloksillamme,  vaikka nekin osoittavat että tyttöjen ja poikien erot ovat kasvussa,  samoin kuin maantieteellisten alueiden erot Suomessa.  

 
Meidän pitää siis toden totta alkaa pelastamaan poikia: huomispäivän perheenisiä, ammattimiehiä ja veronmaksajia.  Heitä, jotka perivät maan ja tekevät siitä toivottavasti nykyistäkin paremman.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat