Toni Tuomanen Realistinen optimisti: tulevaisuutta kirjoitetaan tänään.

Kulttuuri, Espoo, rock ja minä

  • Länsiväylä kertoi eräästä bändistä Espoon kulttuuritoimen tiloissa 1998.
    Länsiväylä kertoi eräästä bändistä Espoon kulttuuritoimen tiloissa 1998.
  • Kivenlahtirock oli vielä Kivenlahdessa 2007.
    Kivenlahtirock oli vielä Kivenlahdessa 2007.

"Kulttuuri palvelee taantumusta, heittää edistyksen liekkeihin kusta /Se on länsimaisen rappion terapiaa, totuus ja taide ovat eripareja / Vallankumous kulttuuriin!"

Näin reklamoi nuori ja vihainen Pelle Miljoona vuonna 1979 biisissään "Vallankumous kulttuuriin". Nyt liki 40 vuotta myöhemmin, kun kulttuurissa on kaikki mahdolliset ja mahdottomat vallankumoukset tehty ja radikaalistakin taiteesta tullut salonkikelpoista, olemme vain sen kysymyksen äärellä, mitä kulttuuria yhteiskunnan tulee rahoittaa ja mikä kulttuuri saa pärjätä omillaan.

Tässä kirjoituksessa kulttuurilla tarkoitetaan siis taidetta, eri taidemuotoja ja luovaa ilmaisua. Espoossa kulttuurin saralla on viime vuosina puhututtanut teatteri, tai lähinnä se minkälaisessa rakennuksessa teatteria tehdään jatkossa.  Revontulentien vanhoissa tiloissa jatketaan ainakin vuoteen 2018, jonka jälkeen uudeksi teatteritaloksi on suunniteltu mm. Kulttuurikeskuksen yhteyteen tulevaa, maan alle rakennettevaa teatteritilaa.

 Ja juuri kun Tapiola on alkanut taas eheytyä metron rakennusmylläkästä. 

Teatteri on toki arvostettava taidemuoto ja Espoon teatterilla on hyvä olla laadukkaat puitteet jatkaa päätehtäväänsä, teatteritaiteen tarjoamista ihmisille. Teatterilla on ns. korkeakulttuurin status, jota joskus pidetään haittana, mutta jonka turvin teatterille voidaan vaatia yhteiskunnan varoja.  Sen status on siis erilainen kuin elokuvateatterien tai populaarimusiikin. 

 

Kivenlahtirock ilmoitti facebook-sivullaan tammikuussa 2017, että festivaali jää tauolle epämääräisen pitkäksi ajaksi. Syyksi kerrotaan Espoon kaupungin kulttuurijohdon päätös olla tukematta tapahtumaa vuonna 2017. 

"Tapahtumaa on pyöritetty alusta lähtien isolla sydämmellä ja rakkaudesta elävään musiikkiin", kerrotaan myös. Talkoovoimin pystytetylle festarille kaupungin tuki on ollut tärkeää.
 

Yksi valtakunnallisesti huomattava rockfestivaali ei olisi liian paljon maan toiseksi suurimmassa kaupungissa, kun naapurissa Helsingissä järjestetään kesäisin musiikkitapahtumia ja festareita lähes joka viikonlopulle.  Vantaallakin oli legendaarinen Ankkarock,  jonka jättämää aukkoa paikkaa nykyinen Tikkurilafestivaali. 

 Kivenlahtirock pystyi parhaina vuosinaan saamaan esiintyjiksi useita kotimaisia kärkinimiä, monipuolisesti eri genreistä ja ikäluokista. Itselleni ikimuistoinen on ollut mm. kesän 2007 tapahtuma, jolloin Kivenlahdessa biletettiin mm. Apulannan, Stam1nan, PMMP:n ja Pelle Miljoonan tahdissa.   

 2015 festivaali sai Leppävaaran urheilupuistoon edelleen kiinnostavan Boomtown Ratsin, jonka nokkamies Bob Geldof muistetaan menneisyydestä nälänhädän alaisia auttaneena hyväntekijänä. 

Me keski-ikäiset espoolaiset saatamme myös muistaa Kivenlahtirockin alkuajat 90-luvulla, jolloin siellä tehtiin ansiokasta työtä tarjoamalla esiintymismahdollisuus espoolaisille nouseville ja aloitteleville bändeille. Muisteltavaa riittäisi kirjaksi asti, mutta nyt tyydyn vain toteamaan että Kivenlahtirockia tullaan kaipaamaan. 

Voisin itse pitää sen elvyttämistä yhtenä varteenotettavana mahdollisuutena, jos vaikutusvaltaa asiaan minulle suotaisiin. 

 On ymmärrettävää että Kivenlahtirockia ei enää järjestetä Kivenlahdessa luonnon keskellä, mutta Leppävaaran urheilupuisto jonne tapahtuma muutti viimeisinä vuosinaan, on massatapahtumiin soveltuva ja jopa niille tarkoitettu. 

April jazz onneksi järjestetään tulevanakin keväänä Espoon elävän musiikin tarjontaa piristämään.  Toivon sydämessäni, ettei April Jazzia ja Kivenlahtirockia ole jouduttu asettamaan vastakkain Espoon kaupungin päättävissä instansseissa. 

 

Mitä muuten on sitten se kylddyyri, ja miten ja kenelle sitä Espoossa tarjotaan?  Minusta on erittäin tärkeää, että taiteen tekeminen on kaikkien ulottuvilla, oli kyseessä sitten kellaribändien treenaaminen, runopiirit tai harrastelijateatterit. Itse näen mainitut harrastusmahdollisuudet osana laajempaa yhteiskunnallista kontekstia, jossa esimerkiksi musiikkiharrastus voi ehkäistä syrjäytymistä, tukea ihmisen mielenterveyttä ja parantaa elämänlaatua.  Lukuisat, ellei lukemattomat, ovat ne tarinat joissa nuori on pelastunut syrjäytymiseltä kitaraan tarttumalla tai rumpuja takomalla.
 Menneinä vuosikymmeninä musiikki joutui kilpailemaan Suomessa elintilasta urheilun ja liikunnan kanssa. Tätä kilpailua ei enää nykyaikana saa olla, vaan ne molemmat mahtukoot yhteiskuntaamme ja kansalaisten elämään.
 

Aloittelevat bändit tarvitsevat treenikämppiä, demostudioita, keikkoja.  Ensinmainittuja Espoossakin kulttuuritoimi on joskus tarjonnut mm. Tuulimäessä ja Kannusillassa, vaikka varsinkin ensinmainitussa bändit olivat jatkuvasti pienellä törmäyskurssilla paikan henkilökunnan kanssa, joka mielsi tilojen olevan mieluummin vain urheilun ja liikunnan harrastajille.

 Kannusillan demostudiossa allekirjoittaneen bändi sentään purkitti kaksi ensimmäistä omakustannelevyään 90-luvulla.  

Se, miten Espoon kulttuuritoimi tänä päivänä, vuonna 2017, tukee aloittelevia bändejä ja nuorten musiikkiharrastusta, ei ole tiedossani.  Ottaisin mielelläni vastaan valaisua asiaan. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat